Saako kälytyttöä koskea osa 2

Viimeksi kerroin miten salaa tutustuin vaimoni pikkusiskon Elinan ihaniin rintoihin hänen nukkuessaan. Tuon kerran jälkeen Elina kävi meillä yökylässä aina silloin tällöin enkä saanut tapahtunutta mielestäni. Usein hiivin öisin hänen sänkynsä viereen ja salaa hivutin käteni hänen peittonsa alle ja hivelin hänen ihania rintojaan. Onneksi Elinalla on hyvät unenlahjat ja vierailuni eivät saaneet häntä heräämään. Hieroessani Elinan rintoja mielessäni pyöri koko ajan hänen nätti peppunsa ja se pikku salaisuus jota hän kantoi jalkojensa välissä. Kerran öisellä vierailullani kosketin varovasti hänen... Read more

Seikkailu nimeltä Islanti

Oli jo myöhä ilta, istuin asunnossani Islannissa. Olin asunut täällä Islannissa vasta kaksi viikkoa, enkä oikein tuntenut täältä ketään. Tulisin olemaan täällä vielä kaksi kuukautta, kesätöissä.



Minä, viaton nuori nainen. Minulla oli tummat pitkät hiukset ja suklaan ruskeat silmät. Pituutta on runsaasti ja muodot ovat miesten mieleen. Vientiä riittää, mutta Islantiin tulon takia olen yrittänyt parhaani mukaan sinkkuilla.



Istuin koneellani tuijottaen ruutua. Kaveri oli ennen lähtöäni heittänyt koneelleni pari pornoleffaa, ja pakkohan niitä oli katsoa. Eipä sitä uskonut miten kovasti... Read more

1