Saako kälytyttöä koskea osa 2

Viimeksi kerroin miten salaa tutustuin vaimoni pikkusiskon Elinan ihaniin rintoihin hänen nukkuessaan. Tuon kerran jälkeen Elina kävi meillä yökylässä aina silloin tällöin enkä saanut tapahtunutta mielestäni. Usein hiivin öisin hänen sänkynsä viereen ja salaa hivutin käteni hänen peittonsa alle ja hivelin hänen ihania rintojaan. Onneksi Elinalla on hyvät unenlahjat ja vierailuni eivät saaneet häntä heräämään. Hieroessani Elinan rintoja mielessäni pyöri koko ajan hänen nätti peppunsa ja se pikku salaisuus jota hän kantoi jalkojensa välissä. Kerran öisellä vierailullani kosketin varovasti hänen... Read more

Metsä retki

Olen pitkään haaveillut kahden miehen naivan minua, siten etten näkisi keitä he ovat. Chatissa olin tavannut mielenkiintoisen kaverin.



Lähteet: https://issuu.com/lu-wcn/docs/lu-wcn-2016-11







Kun olin kertonut haaveestani, hän ehdotti sen toteuttamista. Olin saapunut sovittuun paikaan hyvissä ajoissa. Pieni aukea metsässä, sivussa kaikista poluista. Tein niin kuin oli sovittu. Levitin huovan maahan ja riisuin vaateeni. Vaateeni laitoin muovipussiin jonka kätkin vähän matkan päähän kannon juureen. Sidon vielä silmäni ja jäin odottamaan.



En tiedä kuinka kauan odotin... Read more

1