Josiah 2

Ensin laimea haluni oli kuin leirinuotio ja sitten se leimahti kulovalkeaksi. Halusin saada tämän miehen nopeasti ennen kuin vanhempani palaisivat. Aloin avata Josiahin asevyötä ja se putosi raskaasti kolahtaen pois hänen vyötäröltään. Isäni oli aina pitänyt minut poissa aseiden lähettyviltä mutta sinä nopeana hetkenä ehdin hipaista isoja revolvereita ja siistissä rivissä olevia luoteja. Niissä oli villiä intohimoa joka tarttui sormiini ja levisi kaikkialle vartalooni.



Josiah aavisti ajatukseni ja hän myös auttoi minua riisumisessa. Hän tiesi myös sen että aika oli meitä vastaan. Josiahin pölyyntyneet ja kuluneet päällysvaatteet suorastaan lensivät hänen päältään. Sitten oli housujen vuoro. Laskeuduin polvilleni että pääsin housun nappeihin paremmin käsiksi. Tuijotin samalla pelokkaana ja uteliaana Josiahin housujen pullistunutta etumusta. Äitini oli toki toissapäivänä hieman punastellen kertonut minulle miehen ja naisen eroavaisuuksista ja siitä että varsinainen ero piili jalkojenvälissä. Nyt se selviäisi.



Sydän kiivaasti takoen avasin tiukat napit ja riuhdoin hänen housunsa alas. Tuijotin pelon ja kiihkon sekaisin tuntein eteeni pullahtavaa paksua elintä.










Aluksi en tiennyt mitä minun pitäisi sille tehdä mutta Josiah neuvoi: "Kosketa sitä." Kohotin toisen käteni ja kosketin hänen peniksenä vartta. Yllätyin lievästi sen sileydestä sekä lämpimyydestä ja ennen kaikkea sen kovuudesta.



Mitään sanomatta Josiah tarttui käteeni ja ohjasi minua tarttumaan kaluunsa. Sitten hän neuvoi minua liikuttamaan kättäni tietynlaisessa tahdissa. "Juuri noin", hän kuiskasi kun olin oppinut oikean rytmin. Siirsin katseeni kuumottavasta peniksestä takaisin Josiahiin ja katselin häntä. Hän näytti niin ihanalta seisoessaan edessäni alastomana, nuoruutensa voimissa.


Ahmin silmilläni hänen jäntevää sekä vahvaa vartaloaan, painaen jokaisen yksityiskohdan lujasti mieleeni.



Sitten hän pyysi minua lopettamaan ja nousin jaloilleni. "Nyt on minun vuoroni tehdä sinulle hyvää", hän kuiskasi korvaani ja tönäisi minut sängylle. Hän sai minut tuntemaan oloni hennoksi ja avuttomaksi maatessani sängyssäni. No, se ei minua haitannut, päin vastoin halusinkin asioiden olevan niin. Minut ottaisi iso ja väkevä mies joka tietäisi mitä tahtoo ja tietäisi sen myös miten ottaa tahtomansa asian.



Hän laskeutui päälleni ja jatkoimme kiihkeää suutelua. Hän kosketteli minua taitavan hellästi ja sulavasti tutkiskellen jokaista muotoani siirtyen vähitellen alemmas. Mielessäni kävi kalpea pelokas tunne, ensimmäistä kertaa elämässäni vieras mies näkisi minut kokonaan alastomana, minulla ei olisi mitään suojaa ympärilläni ja sen tajuaminen sai minut värähtämään. "Kaikki on hyvin", Josiah tyynnytteli ja alkoi vetää yöpaitani helmaa ylemmäs.


Lähteet: https://m.seuraa.mobi/seksiseura-nainen-hakee-seksiseuraa-Turku.asp

Pelkoni väistyi uuden ihanan kiihkon aallon tieltä ja sai minut unohtamaan hermostuneisuuteni. Josiah ei teiksi minulle pahaa. Hän veti yöpaitani kokonaan pois ja heitti sen lattialle. Hän kosketti kuumalla kalullaan reittäni ja tunsin vartaloni vastaavan hänen kutsuunsa. Sitten mitään sanomatta hän työntyi sisääni yhdellä työnnöllä. Kasvoni vääristyivät viiltävän kivun iskiessä lävitseni hänen tunkeutuessaan syvemmälle sisääni. Onneksi kipu loppui pian muuttuen nautinnoksi. Halusin Josiahia yhä enemmän nyt kun olin saanut hänet kokonaan.



Puristin reisilläni hänen lantiotaan estäen häntä vetäytymästä liian kauaksi. Hänen tasainen työntöliikkeensä tuntui taivaallisen ihanalta joka muuttui hetki hetkeltä paremmaksi. Täydellinen täyttymys vain odotti tuloaan. Hurmion kasvaessa Josiahin työnnöt nopeutuivat ja hän vei minua aina vain lähemmäksi kohti jotain joka tuntuisi suurenmoiselta. Pelkäsin kohdata sitä mutta perääntyäkään en enää voinut. Minun olisi pitänyt aloittaa perääntymiseni heti kun hän kiipesi ikkunastani sisään mutta en tehnyt sitä.



Nyt hän kiidätti minua kohti huippua ja minä vain otin vastaan. Kaikki katosi ympäriltäni suuren voiman tempaistessa minut mukaansa. Kiisin iät ja ajat tuntemattoman sekä nautinnollisen tunnelin läpi. Maailma loittoni minusta jokaisella silmän räpäyksellä ja jostain kaukaa kuulin huutavani nautinnosta saavuttaessani huipun ja pian sen jälkeen kuulin myös Josiahin karjahtavan. Sitten olinkin taas omassa sängyssäni ja Josiah makasi vieressäni hengästyneenä sekä hikisenä.



Käperryin hänen syliinsä kuin lapsi uuvuttavan leikin väsyttämänä. Hän kiersi käsivartensa ympärilleni ja sulki minut lohduttavaan syleilyynsä. Kunpa tämä olisi meidän häävuoteemme, kunpa asiat olisivat toisin. Lepäsimme hetken vaitonaisina kunnes kylmyys alkoi hiipiä luihin. Josiah nousi sängystäni ja puki ripeästi vaatteensa ylleen. "Oletko varma ettet halua lähteä mukaani?", hän kysyi kiinnittäessään asevyötään. Nyökkäsin masentuneena.



Josiah istuutui vielä hetkeksi sänkyni reunalle. "Sen tiedän sanoa että valitsemasi tie ei ole helppo mutta mitä ikinä tapahtuukin, niin minä vielä pelastan sinut", hän lohdutti. Samassa kuulin alakerran oven käyvän ja arvasin vanhempieni tulleen. "Pian mene nyt", hoputin. "Minä palaan vielä", Josiah lupasi ennen kuin kapusi ikkunastani ulos pimeyteen. Puin nopeasti ylleni yöpaitani ja kiitin Luojaa ettei siinä näkynyt verta tai mitään muutakaan tahraa. Huomenna olisi hääpäiväni ja elämäni lopun ensimmäinen päivä.