Puoluepoliittinen lobbaus käytännössä aloittelev

Puoluesihteeriä vitutti seistä yksin lumisateessa pikkujoulujen jälkeen. Muut olivat lähteneet vielä jatkamaan iltaa ja taksia ei meinannut alkaa kuulua. Karin oli ammattibilettäjä eikä oikeastaan koskaan voinut edustustehtävissä vaan rentoutua ja kännätä samaa tahtia kuin rivikansanedustajat ja pikkupuolueiden poliitikot, mutta harvoin se varsinaisesti harmitti. Jostain syystä tänään oli alkanut univelat ja stressi tehdä tepposia. Olisi tehnyt mieli tempaista huiviin oppositiopuolueen tarjoamaa glögiä oikee kunnolla.



Mieleen ei juolahtanut, että viinanhimo saattaisi yritys hukuttaa kuuluvista kauan kadoksissa ollut omantunnon ääni, joka oli vihdoin palannut kummittelemaan Karille.



Oli käynyt niin, että iltapäivällä työhuoneella oli joku ilmaantunut häiritsemään ilman sovittua tapaamista. Sihteeri oli laskenut sisään adressin kanssa kiertävän ydinvoimalobbarin. Sirpakka tyttö oli jaaritellut ympäristöpolitiikkaa vastakuoriutuneen yliopistolaisintellektuellin innolla, mutta Kari oli pohdiskellut kaula-aukon avaamia näköaloja paremminkin kuin Suomen vihreää tulevaisuutta. Keskeytys ei vaikuttanut olevan niin nopeasti ohi kuin olisi ollut suotavaa. Siinä se vaan vieläkin räpättää vaikka asiaa olisi ollut pariin lauseeseen, Kari tuumasi. Pitkät punaiset punaketunväriset hiukset ja aika luiseva parikymppiseksi naiseksi, mutta kurvien puutetta korvasi villatakin kanssa puettu yllättävän lyhyt hame. Noin pitkät koivet voivat johtaa vain taivaaseen.



Sillä toisella olalla kuiskuttava piru voitti, kun Kari nojasi eteenpäin ja kysyin halusiko neiti TODELLA puhua kovaa politiikkaa, ihan näin meidän välillä ja suoraan. Kiihkeästi innokkuuttaan vakuuttava lobbari oli jo satimessa ottaessaan vastaan ensimmäisen votkapaukun kokeneen urapoliitikon ohjatessa tätä istumaan perähuoneen sohvaryhmään. Työhuoneen ja myös perähuoneen ovi meni lukkoon ja pari lasillista tuli kaadettua sivupöydälle jo valmiiksi. Tyttö kuunteli ja nyökytteli piipittäen jotakin väliin keski-ikäisen miehen kertoessa aina arvostaneensa puhdasta luontoa maamme suurimpana voimavarana. Muutama shotti lisää ja puoluesihteeri istui sohvalla käsi neidin reittä taputellen ja laveerasi suurilla sanoilla millainen EU:n mallimaa Suomi voisikaan olla.



Molempien hengitys puuskutti, mutta hippiäismäinen tyttö oli selvästi enemmän hutikassa. Poliitikon suuta kuivasi jatkuva höpöttäminen karmean kiiman päälle. Hameen helmaa ylöspäin ujutettuaan hän oli samalla tuonut päänsä aika lähelle tytön kasvoja. Tämä ei ollut väistänyt millään tavoin kuunnellessaan ympäristöpropagandaa lumoutuneena. Kun Kari kääntyi suutelemaan neitiä sohvalla, oli naisella pian sikarinmakuinen kieli poskessaan ja pari paksua sormea pikkupöksyjen sisällä hiplaamassa karvapuskaa. Suudellessaan tyttöä hän tunsi pakottavan seisokin kerääntyvän mahakummun alle.



Heitettyään puvun takin ja kravatin nahkaiselle nojatuolille Kari tuli kontilleen kännisen tytön reisien väliin ja avasi näkymät ajelemattomaan sademetsään. Toinen jalka sohvan kaiteen yli ja toinen olalle, sitten peukaloilla huulet levälleen ja eikun bon apetit. Kari nuoli märkää pikkupillua hyvällä ruokahalulla.


Tuore mahla oli makeaa ja suolaista yhtä aikaa ja kukkaislapsi uikutti nyrkkiä suuhun tunkien.



Ei saatana, nyt piti päästä jo kastamaan omakin kärki, Kari tuumasi ja vetäisin tytön kyljelleen sohvalle. Riisuttuaan housunsa nilkkoihin hän tunki normaalipituisen, mutta hel-ve-tin paksun mulkkunsa tyttären huulten väliin.



- Otappa se huulten väliin. Noooin... Nyt imet siitä terskaa ja pyörittelet kieltä siellä, Kari ohjeisti aloittelijaa.


Lähteet: http://www.xdating.sexy/Sex/FI/Suomi-Treffit/Nuori-Nainen-Suomi/Exottinen-kaunotar-porvoo-with-car-Suomi-25-1.aspx

Humalainen tyttö ei osannut imeä kunnolla, joten Kari piti kädellään poskista kiinni ja upotti tappiaan korkiksi inisevään kurkkuun. Ääni muuttui korinaksi kyrvän soutaessa kurkunpäähän asti ja karvaisten pallien läpsiessä nukkaista persikkaposkea.



Toinen käsi piti päästää irti villatakin nappien auki sormeilemiseksi. Alta paljastui söpöt pitsiliivit, joissa oli melkoisesti fyllinkiä. Siroluinen tyttö oli melko lauta, mutta pienet kartiomaiset tisut olivat ainakin vaihtelua eduskunnan saunailtojen tarjontaan nähden. Pienet nännit nöpöttivät söpösti ja palautuivat muotoonsa, kun niistä vähän nipisti ja veti. Samalla kuului vaimea ynähdys lutkutuksen läpi.














Leivottuaan rintoja ja nypittyään nännejä kipeästi Kari nosti uudestaan hameen helman vyötärön yli. Pilluun ei tarvinnut sylkäistä edes, mahlaa tuli nuoresta lihasta tulvimalla, kun etusormi upposi häpylhuulten väliin vasta toista rystystä myöden. Patukka piti vetää pois suusta, että tuota ihmevärkkiä pääsi tutkimaan paremmin. Muna vatsakumpua paidanhelman alla vasten sojottaen Kari konttasi huokailevan tytön jalkopäähän. Parilla sormella reikää kokeiltuaan kokenut maailmanmies pani ison kouransa nyrkkiin ja sovitteli sitä survomalla turvonneeseen pilluun saadakseen sen paremmin auki. Tyttöä ei oltu paljoa pantu tai ainakaan paksulla, mutta sorminäppäränä jätkänä Kari oli aina osannut korkata naiset sopiviksi paksummanpuoleiselle nakilleen. Kiimaista limaa purskui nahkasohvalle nyrkin kirnutessa ja lopulta sujahtaessa kokonaan pilluun.



- Hyvä tyttö, hyvinhän se sinne uppoaa, Kari kiitteli. Tytön otsalla helmeili hikikarpaloita, taisi vähän kirpasta vaikka hyvälle selvästi tuntuikin. Nyt alkaa olla valmista, Kari tuumi ja haki pöytälaatikostaan yhden HIV-tukiryhmän jakaman kortsun.



Rullattuna pelivälineen päälle se puristi vähän enemmän kuin vain oikeista paikoista, mutta poliittista äpärää ei nyt ollut varaa alkaa siittää. Klitoristaan näpelöivä hippityttö odotti sohvalla, ja tuijotti passiivisena ja kiimasta lasittunein silmin kuinka vanhempi mies lysähti sohvalle istumaan ja kehotti häntä kapuamaan syliinsä.



Hajareisin kyrpää huultensa väliin sovitteleva ympäristölutka antoi Karin samalla suudella itseään suulle ja purra rintojaan. Tummemmaksi muuttuvat nännit ja vaaleaan ihoon jäävät fritsut saivat konservatiivisen kykypuolueen edustajan ja espoolaisen perheenisän toivomaan, että tytöllä olisi ollut vielä härskejä intiimilävistyksiäkin, joista olisi voinut vähän vedellä.



Nyrkkinainnista huolimatta pillu meinasi olla sen verran tiukka, ettei neito saanut parrua itse kuin terskan just huulten väliin sopimaan. Setä pyöritteli stringit palloksi, sulloi ne suukapulaksi tytölle ja painoi kerralla munan puristavaan pilluun. Tyttö yritti huutaa kivusta, mutta ei auttanut itku markkinoilla. Kari kellisti neidin selälleen sohvalle, levitti haarat niin auki kuin sai ja alkoi puskea. Katsellessaan alas hän näki verran olevan veressä ja sekös innosti häntä paukuttamaan lantiotaan tyttö vasten yhä kovempaa.



Jalat levällään tytön rakkaudenkanaali tuntui sen verran lyhyeltä, että normaalipituinenkaan varsi ei meinannut kunnolla upota emättimeen. Tahtoen koko matkalta hupia Kari väänsi tytön ponnarista kontilleen ja alkoi rynkyttää tätä eläimellisesti takaapäin, välillä mahansa kanssa tämän päälle lysähtäen ja rintoja puristellen. Sitten hän keksi alkaa näpälöidä peukalolla tytön klittaa ja johan se neiti alkoi kirjoittaa. Tytön kintut tärisi orgasmista Karin pumpatessa ja pyöritellessään samalla vitun taikanappia sormellaan.



Kun neiti oli saanut mitä halusi, Kari oli keksinyt viimeisen metkunsa. Hän asetteli melko löysäksi valahtaneen naisen sohvan eteen niin, että tämä seisoi niskoillaan selkä sohvaan nojaten ja jalat pään yli. Perse ja pillu sojottivat kattoa kohti ja niiden välistä näkyi pikkuiset tissit ja väsähtänyt naama, josta meikit ja hiki olivat loihtineet söpön pandan.



Kari kostutti sormensa tytön pillumehuissa ja siirsi ne sitten tämän peräaukolle. Avitettuaan anaaliin yhden sormensa hän hiplasi rauhoittavasti tytön pillua tai silitteli persposkia toisella. Kaksi sormea sujahti nekin sisään ja nyt sulkijalihaksia saattoi jo vähän venyttääkin auki. Saannista rentoutunut liha antoi helpommin myöten kuin hän oli pelännyt ja perse imi sormea paremmin kuin suu. Kyrpä jyskytti kovaa ja etäisesti Kari muisti, että iltapäivällä olisi vielä muutama sovittu palaveri. Parempi panna pilli pussiin ja laskea luritukset.



Jatkettuaan limaisilla sormilla anaalikanavana availua puoluesihteeri rullasi AIDS-kumin mäkeen ja päätti että, jos pimppi oli priimaa eli neitsytkamaa niin saa käydä hiton huono tuuri jos perseestä tarttuu pöpöjä. Hän nousi seisomaan lattialle jalat tytön ympärillä ja puski itsepäisesti paljaalla kullillaan sulkijoiden läpi. Tyttö yritti vikistä lattialla, asento alkoi käydä epämukavaksi, joten nyt kannatti olla nopea. Jyystäen viimeisillä voimillaan mies sai viisarin värähtämään sen verran lujaa, että kassien pohjalla puristunut massiivinen lasti lähti liikkeelle.



Ensimmäinen sykäys purkautui syvälle tytön suoleen, mutta toisen kohdalla Kari nykäisi kalunsa ulos ja antoi sperman valua norona naisen palloperseelle. Kuorrutettuaan häpyhuulia ja niillä kasvavaa karvaa hän ruikki menemään pitkin tytön vatsaa ja kasvoja. Viimeiset lastit hän päästi tytön suuhun ja komensi hippihuoran imemään pelin puhtaaksi.



Kari lupasi kutsun puolueensa nuorisojärjestön talvileirille ja kirjoitti mustalla tussilla tämän käteen henkilökohtaisen kännykkänumeronsa. Tyttö sai siistiä itseään ja pukea päälleen työhuoneen vessassa, mutta nyt oli ihan pakko jo vilkaista niitä keskustatunnelihankkeen puitekokouksen muistioita ennen tapaamista.



Taksin kaartaessa pihaan Kari tajusi, että neiti oli lopulta unohtanut muuten pyytää sen nimen siihen ydinvoima-adressiin hoiperrellessaan ovesta ulos. Ei sillä, ei hän sitä olisi kirjoittanutkaan.



Huomenna ei ollut aikaista herätystä. Takapenkillä näppejä sulatellessaan Kari suunnitteli pumppaavansa aamun alkajaisiksi vaimoonsa pari lastia lämmintä spermaa ennen laskettelureissua. Taksin kurvatessa pihasta ei vituttanut oikeastaan enää yhtään.